Eräänä kauniina Veronalan aamuna Beata Gable lueskeli lehteä täysin tylsistyneenä. Beatan kaikki säästöt, noin 20 000 simeleonia, olivat lompakossa hänen taskussaan. "Killmore town... Nimestään huolimatta hyvää hoitoa simeille tarjoava pikkukaupunki... Tontti myynnissä, 15 200 simeleonia..." Beata mutisi lukiessaan sivua. Kohta Beata oli tehnyt päätöksensä. Hän ostaisi sen tontin.

Pari päivää myöhemmin Beata seisoi betonisella maalla tuulen vinkuessa hänen ympärillään ja edessään suuri, tyhjä tontti.

Tervetuloa seuraamaan Gablen suvun vaiheita. Tässä on Beata Gable, suosiotavoitteinen rapuneito, jonka elämäntoive on päästä kenraaliksi. Beata suorastaan rakastaa vaaleita ja ruskeita hiuksia, mutta tuntee kauhunväristyksiä katsellessaan simejä, joilla on liikakiloja.

Tässä on Beatan onnettoman pieni "koti". Toivottavasti ei tule sadetta sillä Beatalla ei ole talossaan kattoa. :D Katsellessaan kotiaan ja sen ympärillä olevia maisemia, hän tajusi mitä kiinteistövälittäjä oli tarkoittanut "hieman ankealla".

Beata ei ollut tyytyväinen rahatilanteeseensa ja päätti hankkia töitä. Toivotulta uralta ei töitä kuitenkaan löytynyt vaan Beatan täytyi tyytyä polittikkauraan näin vähäksi aikaa ainakin.

Kuten kaikki kauniit legacyneitoset, ei Beatakaan halunnut jäädä tontilleen mätänemään vaan päätti soittaa taksin viemaan hänet miestenmetsästykseen.

Pian taksi jo saapuikin ja kuskina oli ruma nainen nimeltään Elisa Jokuihme, joka tyytyi vain murahtamaan kun Beata ilmoitti määränpääkseen Onnenkantamoisen.

Onnenkantamoisen miesvalikoima ei ollut kummoinen. Sieltä löytyi ainoastaan suurisilmäisiä köyrynokkia tai tälläisia, uskomattoman ruman nenän omistavia Benjamineja.

Mutta HAA! Minä haistan perilliset ja näen Joonas Gablen, tarkoitan, Karstan, jolle Beata meni uskaliaasti juttelemaan suutelemisesta.

Beata piti Joonaksesta, eivätkä tunteet olleet ilmeisesti yksipuoliset sillä Joonas oli joka toinen minuutti ajattelemassa Beataa.

Pian tuleva pari koki ensiflirttinsä toisiensa kesken, tosin hyvin rumien ihmisten keskellä. Oli se rumanenäinen Benjamin, pari vanhusta ja Enni.

Kuitenkin, kaikki kiva loppuu aikanaan ja kohta Beatan pitikin lähteä takaisin kotiinsa syömään. Joonaskin häipyi tontilta sen sileän tien Beatan hypättyä taksiin.

Kotiinsa päästyään Beata valmisti sinisenvihreässä uunissaan valmisruokaa.

Syötyään Beata päätti hemmotella itseään käymällä vaahtokylvyssä ja miettimällä elämäänsä. Mitä kauemmin Beata lojui kylvyssä, sitä suuremmaksi kävi toive omasta miehestä.

Heti kylvystä päästyään Beata sitten soittikin Joonakselle.

"Hei Joonas, tulisitko sä meille ?" Beata kysyi viattoman kuuloisena ja Joonas vastasi latteasti: "Tulen pian, sinua on aina hauska nähdä."

Tontille kuitenkin ilmestyi Joonaksen sijaan huonoa mainetta legacyissä kerännyt ennustuseukko. Emme kaipaa ennustuseukkoa joten käskin Beatan komentamaan hänet pois.

Sitten kuitenkin (VIHDOIN) Joonas saapui ja Beata meni tervehtimään Joonasta omalla tavallaan; tarttumalla kummastakin kädestä kiinni ja kuiskailemalla kehuja toisen korvaan.

Kohta Beata ja Joonas jo suutelivatkin. Awws, kuinka söpöä. Näen jo mustahiuksisia ja tummaihoisia pikku taapertajia ryömimässä heidän ympärillään...

Ja niin mammonatavoitteinen Joonas muutti Gablen tontille ja toi mukanaan 14 000 simeleonia.

Tälläisen hienon laatikkomallisen vaaleasävyisen talon hutaisin Joonakselle ja Beatalle. Lupaan että remppaan sitä vielä jossain vaiheessa.

Joonas sai kokata koska oli taitavampi kuin Beata, eikä kukaan olisi voinut sietää kärähtäneitä valmisruokia tai hapanta purkki"herkkua". Tässä näette samalla Joonaksen uudet hiukset.

Beata ja Joonas söivät usein yhdessä ja samalla ajattelivat toisiaan ja juttelivat maailman menosta.

Hämärän verhottua Killmore townin, Joonas nousi seisomaan ja Beata seurasi ihmetellen esimerkkiä. Yhtäkkiä Joonas kaivoi taskustaan pienen samettisen rasian, jonka sisällä oli kullattu timanttisormus. Ja kysymyksen ja kysymyksen vastauksen varmaan arvaattekin. ;)

Ja näin sukellettiin kihlajaisyöhön, uuteen, pehmeään sänkyyn.

Kommentointi ON pakollista.